Uskokaa tai älkää niin töissäkin voi olla ihan mukavaa. Varsinkin kun juuri lapsen saaneena olen ollut 10 kuukautta kotona ja nyt tulin 10 viikoksi töihin. On se silti aamuisin varsin vaikeaa lähteä ja jättää miehet nukkumaan keskenään, iltaisin kun ei kuitenkaan malta mennä ajoissa nukkumaan. No, kai sitä sitten ehtii joulukuussa isukin mennessä töihin lepäämään.

Suomen vanhempainvapaa järjestelmä on sinänsä ihan loistava - ainakin työntekijän kannalta. Ei ole työnantajalla paljon sananvaltaa, kun tuoreet vanhemmat keskenään sopivat, miten vanhempainvapaat pidetään. Meilläkin isukki olisi niin halutessaan voinut olla vieläkin pidempään vapaalla, mutta hän antoi minun nauttia kotona olosta. Ja itseasiassa meillä ainakin on varsin kannattavaakin, että mies on kotona, sillä hän saa noin 40 euroa enemmän päivärahaa kuin minä ja hänen työmatkoihinsa kuluu enemmän bensoja kuin minun. Tarkasti ei olla laskettu, mutta luultavimmin nyt meille jää enemmän rahaa käteenkin kuin silloin kun minä olin vapaalla.