Kaikenlaista tässä on tapahtunut, niinkin paljon, ettei ole ehtinyt edes kirjoitella.

Tinokin kävi 6 kk neuvolassa. Pituus oli 69 cm ja painoa oli kertynyt 9225 g. Terveydenhoitaja oli kirjoittanut: Kasvu tasaista. Pituus/paino reipasta (1300 g lisää kuussa), Kana ja lihat sopivat. Jäntevä, jaloilleen ottaa. Suojeluheijasteet vielä negat.

Seuraavaan neuvolaan pojat saavatkin mennä keskenään, sillä minä menen maanantaina töihin. Tommi pitää vanhempainvapaan lopun, eli on seuraavat 10 viikkoa Tinon kanssa keskenään.

Tinon päivärytmi on nykyisellään aika vakio. Tino herää 9-10, aamupalaksi syödään pullollinen velliä ja sitten Tino nukahtaa aamupäiväunille noin klo 11 ja nukkuu yleensä reilu tunnin nokoset. Sitten valvotaan pari-kolme tuntia ja syödään päivän liha-ateria, sitten Tino nukkuu taas reilu tunnin unet. Illalla Tino saattaa vielä nukkua unet kuuden ja seitsemän välillä, mikäli ollaan kotosalla. Jos ollaan reissussa, niin Tino ei malta nukkua juuri ollenkaan ja silloin päivärytmikin on hieman erilainen. Iltapuuroa Tino syö noin kahdeksan yhdeksän aikaan ja menee sitten yhdeksän kymmenen aikaan yöunille.

Tino ei vielä ryömi eikä konttaa, mutta liikkuu varsin nopsaan pyörimällä. Hampaita Tinolle on tullut 2 alaetuhammasta jo heinäkuussa ja nyt syyskuussa tuli ylös kummatkin kulmahampaat (tai kakkoshampaat). Tino narskuttelee hampaitaan, kai se on hyvä alahampailla rapsuttaa kutivaa yläientä.

Tino on ollut jo katsomassa jalkapallo-ottelua kolme kertaa ja kerran Tino on ollut jääkiekkopelissä. Innoissaan seurailee valoja, värejä ja liikettä. Jääkiekkopelin ensimmäinen maali pelästytti, mutta seuraavat oli jo tuttua kauraa, eikä aiheuttaneet mitään isompaa reaktiota.

Vauvauintiakin on harrastettu 4 kertaa ja päästy jo sukeltamaankin. Tino tykkää uimisesta kovasti ja on se äidistä ja isästäkin kivaa.

Tinon puolivuotiskuva

935718.jpg

Koirien kanssakin on agiliitoiltu:

Hollola 8.9. tuomarina Risse Koponen: Ginnylle 20 virhepistettä ja reilu 2 sek yliaikaa (likka oli ihan kummallinen), Nimbukselle agiradalta vitonen (muurin palikka putosi) ja hyppäriltä 15 (3 rimaa tuli alas).

Janakkalassa 15.9. tuomarina Tuija Kokkonen: Ginny teki upean nollaradan ja oli toinen, Nimbus taas oli ihan korvaton ja teki kaksi hyllyrataa.

Toisena päivänä toinen on hyvä ja toisena toinen. Treeneissä Neekuskin on ollut ihan loistava, joten kaiketi pappakin vielä pääsee kisaamaan, kunhan se aikatauluun sopii.